Yrjö Pärssinen:
"Seurasimme,minä ja kalakaverini Sepi, läheltä
aitio paikalta poikien taistelua kalan kanssa. Itse huomasin jo
alussa että kyse on Isommasta hurjimuksesta.
Pojat kuitenkin hihkaisivat
että kyllä he pärjäävät.Eivät
kuitenkaan olleet koskaan itse koukanneet kalaa veneeseen ja minä
Samin isänä en ollut oikein opettanyt kädestä
pitäen oikeaa "koukkaus tekniikkaa"! Asia kuitenkin
korjattiin myöhemmin rannalla.
No, joka tapauksessa kun kala
alkoi selvästi väsymään ja tuli jo lähelle
venettä niin silloin pojatkin ensi kertaa näkivät
kuinka ison lohen olivat oikein onnistuneet
tartuttamaan.Jälkikäteen pojat kertoivat että olivat
päättäneet nostaa haavilla kalan veneeseen. Hupaisinta
oli se että kyseinen haavi oli vain ns. "tittihaavi".
No pojat ottivat riskin ja Samin ollessa vavan päässä
niin serkkupoika Niko lähti haavimaan lohta.
Nostaessaan haavia pamahti
haavin alumiini varsi poikki, onneksi ei kuitenkaan irti poikki.
Huomatessaan tämän Niko salaman nopeasti tajusi ottaa
haavin reunoista kiinni ja heitti sekä kalan että haavin
veneen pohjalle! Sillä silmän räpäyksellä
alkoi veneessa hurja mätke.Pojilla ei nimittäin ollut
mukana "nukutus klapia" ja tämän huomattuaan oma
poikani Sami otti käteensä veneen 2 m pitkän keksin ja
alkoi sillä huitomaan kalaa tainnoksiin. Ensimmäinen isku
osui kuulemma serkkupoikaa takaraivoon, mutta sitä ei kalamies
kuulemma huomannut siinä kiihkossa lainkaan. No onni
onnettomuudessa kun vihdoin veneestä alkoi kuulumaan hurjaa
riemun kiljuntaa niin tiesimme että lohi oli saatu taltutettua.
Rannassa punnitsimme heti
lohen ja kyllä poikien naamavirneestä näkeen
onnellisten lohimiesten tunnelman.
Samille lohi oli jo toinen
"tenolainen lohi", mutta serkkupojalle ensimmäinen!
Kertoivat minulle
tunnelmistaan että heistä,serkuksista, tuli siltä
istumalta ikuisia Tenon kävijöitä. Varsinkin Niko
sanoi minulle että kenellekään ei voi kuvata sitä
voimaa mitä villissä Tenon lohessa on. Pojat kun
yhdessä vuorotellen väsyttivät kyseistä lohta.
Tällaiset muistot ovat
ikuisia.Serkukset muistavat vanhoina "äijinäkin"
ensimmäisen yhteisen lohensa ja toivottavasti ei varmaankaan viimeisintä.J
Juttu sen kuin vain vuosien
satossa vaan " paranee" ja " dramatisoituu"
niinkuin tiedätte....!
terv. Yrjö |